Nyt löhöilemme Ko Changin paratiisisaaren palmurannalla. Matka tänne oli pitkä ja osittain kuoppainen.

Battambagista olimme jo ostaneet liput Bangkokiin (ks. edellinen blogikirjoitus) mutta huomasimme siis, että se onkin aivan väärä suunta kuin mihin halusimme matkustaa. Saimme onneksi liput palautettua ja rahatkin takaisin. Ongelmaksi muodostui etsiä kyyti haluamallemme rajanylityspaikalle. Mikään bussifirma ei sinne kuljettanut ja aloimme epätoivoissamme. Aamulla hotellihemmo järkkäsi meille paikat kimppataksiin. Taksi, vanha Toyota Camry haki meidät hotellilta ja survouduimme takapenkille paikallistytön, Hannan rinkan ja valtavan roinasäkin kanssa. Etupenkillä istui mummo ja pikkutyttö. Tiesimme, että taksi menisi ensin taksiaseman kautta, joten Tero jo ennätti toivoa, että osa roinasta jää asemalle. Vielä mitä! Säkki kyllä nostettiin pois mutta tilalle otettiin kolme paikallismiestä. Yhteensä taksissä körötteli yhdeksän ihmistä. Kuskin paikalla istui matkustaja ja kuljettaja istui puolittain hänen sylissään, kuskin penkin ja toisen etupenkin välissä istui tyttö ja tämän vieressä (sylissä) vielä joku mies. Takapenkin järjestys oli seuraava: mummo pikkutyttö sylissään, Hanna, Tero ja paikallismies lähes Teron sylissä. Tällä köörillä lähdettiin ajelemaan noin 80 km päässä sijaitsevaa kylää kohti, josta olisi vielä noin 45 minuutin ajomatka rajalle. Ajomatka kylään kesti yli kaksi tuntia, eikä ihme sillä yöllä oli satanut rankasti ja hiekkatie oli muuttunut erittäin kuoppaiseksi. Kotosuomessa perunapellotkin ovat tasaisempia. Puoleen matkaan ajettiin tällä porukalla, jonka jälkeen suureksi helpotukseksemme osa porukasta jäi pois ja saimme hieman liikkumatilaa. Luulimme ostaneemme liput vain kylään saakka ja positiivinen yllätys olikin, kun kuski heitti meidät rajalle. Thaimaan rajan ylitettyämme innokkaat taksikuskit tarjosivat ylihintaista matkaa, mutta onneksi kulman takana oli bussiasema, josta saimme edullisesti juuri lähtevään minibussiin liput. Bussissa oli meidän lisäksemme hilpeä thamaalinen eläkeläissakki. Epäselväksi jäi, mitä he olivat Kambodzan puolella puuhailleet. Yön vietimme Tratin kaupungissa, jonka lähellä olevasta satamasta lähtevät lautat Ko Changille. Täällä me nyt löhöilemme palmurannalla sijaitsevassa bungalowissa ja päivisin grillailemme kankkua.

Takaisin Kambodzaan. Phnom Penhistä lähdimme kahden yön jälkeen Siem Reapiin. Siem Reap on turistikohde vain lähellä sijaitsevien Angorin temppelien vuoksi. Angorin temppelit on rakennettu Khmerien valtakunnan aikoihin 1000-luvulla ja tutkijat arvoivat, että alueella on aikoinaan asunut yli miljoona ihmistä. Alueelle voi ostaa yhden päivän, kolmen päivän tai seitsemän päivän lipun. Me valitsimme yhden päivän lipun, koska ihan niin intohimoisia raunio- ja temppelifaneja me emme ole, että olisimme saaneet useampia päiviä kulumaan. Ensin suunnittelimme menevämme alueelle polkupyörillä ja tekevämme lyhyemmän, 17 kilometrin lenkin. Tulimme kuitenkin järkiimme keskustellessamme parin hollantilaisen kanssa ja päätimme vuokrata tuktukin kuskeineen. Päivän hinta oli 12 dollaria. Päätös oli viisas, sillä auringonnousun jälkeen päivästä tuli tuskallisen kuuma. Accuweather.com:in mukaan lämpöä oli silloin 31 astetta, mutta koska ilmankosteus oli niin korkea accuweather ilmoitti, että se tuntuu kuin olisi 42 astetta. Angorin vierailuaamuna heräsimme puoli viideltä ja lähdimme nakit silmillä katsomaan Angorin kuuluisaa auringonnousua. Muutaman sadan muun turistin kanssa ihastelimme kuinka aurinko nousi pikkuhiljaa Angor Watin takaa. Kävimme useita eri temppeleitä ihmettelemässä, mutta ehdoton ykkössuosikkimme oli "viidakkotemppeli", jossa Tomb Rider -elokuvaakin oli kuvattu. Temppeli oli viidakon vallassa ja me hyppelimme laracrofteina japanilaisturistilaumoja karkuun. Huisia!

Seuraavana aamuna heräsimme ja pakkailimme rinkkoja kasaan kun vettä alkoi sataa kuin saavista kaataen. Sitä tuli niin tajuttomasti, että kadut lainehtivat ja olisi melkein tarvinnut veneen, jotta pääsisi eteenpäin. Urhea tuktukkuski heitti meidät lähes kuivin nahoin bussiasemalle, josta lähti bussi kohti Battambangia.

Battambang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki, mutta asukkaita siellä ei ole kuin Turun verran. Jokikin oli, samea ja mutainen. Battambagissa vuokrasimme skootterin ja lähdimme pöristelemään paikalliselle maaseudulle. Viipotimme pitkin teitä ja skootteriin selästä näki paljon maaseudun elämää. Ihmisiä, lehmiä ja temppeleitä. Maaseudulla ihmiset olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Lapset vilkuttivat ja hihkuivat "hello!". Oltiiin varsinaisia nähtävyyksiä.