Borneo

Joulupäivänä, kun jouluaaton viimeinen tentti oli takana, lähdimme lentäen kohti Borneota. Budjettiimme sopivaa suoraa lentoa Bangkokista Borneolle emme löytäneet, joten koneen vaihto ja pari tuntia lentokentällä Kuala Lumpurissa oli ainut keino päästä tänne pinta-alaltaan reilut pari kertaa Suomen kokoiselle saarelle. Takaisin päin mentäessä heti vuodenvaihteen jälkeen pysähdymme sitten Kuala Lumpuriin vähän pidemmäksi aikaa. Meidän kohteemme Borneolla on pääasiassa Sabahin maakunta saaren itäpuolella. Sabah kuuluu Malesian hallinnoimalle alueelle, mutta yli puolet Borneosta kuuluu Indonesialle, ja pieni pläntti pohjoisesta Brunein sulttaanikunnalle. Sabahin maakunnan lisäksi käymme myös Bruneissa ja pikaisesti myös Sarawakin maakunnan puolella Mirin kaupungissa, josta lennämme takaisin Kuala Lumpuriin.

Ensimmäinen etappimme saarella oli Sandakanin kaupunki itärannikolla, josta meillä on seitsemän yötä aikaa päästä Miriin Borneon pohjoisrannikolle Brunein länsipuolelle. Tärkein syy Sandakaniin saapumisellemme oli, että sieltä on lyhyt matka Kinabatanga joelle, minne halusimme mennä katsomaan sademetsää ja bongaamaan eläintarhojen sijaan vapaana eläviä eläimiä. Ensimmäiseksi järjestimmekin itsellemme retken joelle viidakon keskellä. Retki oli budjettiimme nähden varsin kallis, 450 ringgittiä (n. 90 e) per henkilö sisältäen kuljetukset, majoituksen joen rannalla viidakon keskellä, ruokailut, vierailun suuressa kalkkikiviluolassa, pari veneretkeä joella ja pari opastettua kävelyä viidakossa. Ennen tälle retkellä lähtöä ehdimme kuitenki käydä vierailemassa eräänlaisessa orankien hoitopaikassa, jossa orpoja tai vankeudesta pelastettuja orankeja sopeutetaan palaamaan takaisin vapauteen. Vapautetut orangit käyvät keskuksessa syömässä ruokailuaikoina kahdesti päivässä, mikäli itse niin haluavat, ja meidän käyntimme aikana ainaki kolme tällaista isoa orassia apinaa tuli täydentämään itse metsästä löytämäänsä ravintoannosta keskuksen tarjoamilla banaaneilla.

Yhden kokonaisen päivän ja kaksi yötä Sandakanissa vietettyämme käynnistimme päivämme pakkaamalla tavaramme ja suuntaamalla vihdoin kohti viidakkoa. Parin tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme katsomaan valtavaa kalkkikiviluolaa, jossa vierailu kuului retkemme hintaan. Kameran käyttäminen luolassa ei kuitenkaan hintaan kuulunut, joten pitipä sitten maksaa 30 ringgittiä (= n. 6 euroa) lisää, että saimme ottaa luolasta kuvia. Luola oli paitsi upea ja valtavan suuri, niin myös täynnä hylättyjen linnunpesien kerääjiä. Tarinat linnunpesistä kiinalaisten ravintoloiden ruokalistalla eivät ilmeisesti sittenkään ole pelkkää legendaa, koska täällä todellakin kerättiin jonkun tietyn linnun pesiä, joita syömällä voi kiinalaisten uskomusten perusteella parantua ties mistä, ja kun pesät ovat melko harvinaisia, niin ne ovat myös erittäin kalliita. Malesialaiset itse eivät pesiä syö, mutta kysyntä kiinalaisten keskuudessa on oppaamme mukaan todella suurta, ja kilohinta pesille vaihteleekin tällä hetkellä kuulemma 2500 ringgitistä (= n. 500 euroa) pitkälle yli 5000 ringgittiin (= n. 1000 euroa) riippuen pesien laadusta ja puhtaudesta. Luolan viihtyisyyttä lisäsivät metrien korkuiset kasat lepakon ulostetta luolan lattialla ja tietenki torakat, joita oli paljon ihan joka puolella..

Luolan jälkeen jatkui bussimatka viidakkoon. Päämäärämme lähestyessä loputtomat palmuöljyplantaasit vain jatkuivat ja jatkuivat, eikä sademetsästä näkynyt juuri merkkejäkään. Tiesin toki öljyplantaasien vallanneen tilaa sademetsiltä Borneolla, mutta muinoin täysin sademetsän peittämällä saarelle tuntui hieman tyhmältä ajella pari tuntia ja toistasataa kilometriä näkemättä käytännössä mitään muuta metsää kuin öljyplantaasien palmuja symmetrisissä riveissä. Vain alle kilometrin ennen "viidakkomajallemme" saapumista palmurivistöt muuttuivat aidoksi metsäksi, mutta eipä sekään metsä juuri trooppisen sademetsän tunnusmerkkejä täyttänyt. Iltapäivän, illan ja seuraavan aamun vene- sekä metsäretket eivät juuri muuttaneet ensivaikutelmaamme alueesta: joen rannalle oli ilmeisesti jätetty pieni kaistale alkuperäismetsää, mutta metsän takaa paikoin näki palmuöljyplantaasit. Sademetsän keskellä olemisen tunnelmaa ei todellakaan ollut, ja välillä tuntui jopa tyhmältä ajatella, että uskovatkohan matkanjärjestäjät oikeasti pystyvänsä huijaamaan turisteja väittämällä, että nämä ovat nyt päässeet keskelle villiä luontoa. Vai onko suurin osa turisteista oikeasti niin tyhmiä, että eivät näe tämän kulissin taakse?

Näimme toki paljon kauniita maisemia, upeita kasveja ja mielenkiintoisia eläimiä, joita emme muualla voi nähdä, eikä tällekään retkellä lähteminen missään tapauksessa harmita. Sen sijaan hinta, jonka retkestä maksoimme, jonkin verran harmittaa. Borneon sademetsät oli yksi koko pitkän kiertuemme ehdottomasti odotetuimmista kohteista, ja siten sijoitimme matkaan vähän enemmän rahaa kuin tavallisesti. Kun ostimme tämän maailmankolkan hintatasoon nähden varsin kalliin retken, niin uskoimme todella pääsevämme sinne aitoon sademetsään. Noh, eipä autaa muut kuin joskus vielä palata tänne, varata enemmän aikaa ja etsiä parempi tie sademetsän uumeniin. Toivottavasti palmuöljyplantaasit eivät siihen mennessä ole vallanneet sademetsältä ihan koko saarta.

Retken jälkeen vietimme vielä yhden yön Sandakanissa, ja lähdimme seuraavana aamuna aikasin Sabahin maakunnan pääkaupunkiin Kota Kinabaluun. Hyvien nettiyhteyksien puutteen takia julkaisemme tämän tekstin vähän myöhässä.. Nyt olemme jo lähellä Bruneita, ja seuraavakin kirjoitus on jo lähes valmis, joten muistakaahan käydä lueskelemassa! Meillä on myös paljon uusia kuvia, joita pääsemme toivottavasti julkaisemaan pian. HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2010!