Mongoliasta Pekingiin

Mongolialaiset vaikuttavat pääasiassa erittäin rehellisiltä ja ystävällisiltä, mutta poikkeus vahvisti tämänkin säännön. Kävelimme iltapäiväruuhkassa, kun tunsin nykimistä laukussani. Käännyin ja huomasin laukun vetoketjun auenneen ja käden kopeloimassa lompakkoani. Onneksi silmiin katsominen riitti, ja mongooliteini lähti mutisten pois laukkuni kimpusta.

Kolme päiväämme Ulan Batorissa ovat nyt ohi, ja saavuimme Pekingiin perjantaina. Päivät Ulan Batorissa kuluivat lähinnä kaupunkia ihmetellessä. Liikenteen ja lukuisten rakennustyömaiden lisäksi kaupungista jäi mieleen ystävälliset ihmiset, pääosin hyvä palvelu, katukuvassa näkyvä länsimaisuuden ihailu ja toisaalta jonkinasteinen epäjärjestys ja epäsiisteys. Lisäksi ehkäpä maan sosialistisesta historiasta muistuttaen useissa kaupoissa oli paljon tilaa, mutta hyllyihin ei aina tuntunut riittävän tavaraa myytäväksi. Viimeisenä kokonaisena päivänä suunnittelimme pientä patikointia läheisille kukkuloille, mutta Hannan flunssaoireiden takia päätimme, että on järkevämpää levätä ja jättää raskas kävely väliin.

Viimeisten mongolialaisten tugrikien käyttäminen osoittautui haastavaksi, kun lompakko tursusi seteleitä, mutta seteleistä pienimmillä ei saa juuri mitään. Roope Ankaksi ryhtyminen kannattaakin tehdä esimerkiksi Mongoliassa, koska pienin seteli on arvoltaan vähän alle puoli eurosenttiä. Rahasäiliön täyttäminen onnistuu vähän vaatimattomammallakin omaisuudella.

Junaliput Ulan Batorista Pekingiin Soft Sleeper luokassa olivat hieman kalliit(180000 tugrikia = n. 90e / kpl), mutta junavaunu oli myös huomattavasti mukavampi kuin aiemmat vaunut matkan varrella. Lämmitystä olisimme edelleen kaivanneet enemmän.

Rajamuodollisuudet kestivät jälleen järjettömän kauan, ja rajalla saimme myös viimeisen kontaktimme mongolialaisiin. Tuimahko tullineito kävi kyselemässä hyteissä kysymyksiä, ja meidän hytissä käytiinkin seuraava lyhyehkö keskustelu:

"Where do you come from?", kysyi tullineito.

"Do you mean where we live?", kysyi israelilainen hyttikaverimme.

"OK!" totesi tullineito, hymyili ja käveli seuraavaan hyttiin.

Maisemat matkan varrella olivat jälleen kokemisen arvoisia. Varsinkin viimeiset tunnit ennen Pekingiä olivat huimaavan upeita. Junarata ja joki mutkittelivat yhdessä jyrkkien vuorten keskellä, ja välillä pienet maatilat täydensivät vuoristoista maalaismaisemaa.

Kiinalaiset ovat estäneet Blogspotin (ja Facebookin!) käytön, joten tämän blogin päivityksien kanssa saattaa olla seuraavan parin viikon aikana vaikeuksia..