Lämmin

Tiistai +35, keskiviikko +36, torstai +37... Täytyy myöntää, että nyt alkaa olla jo liian kuuma. Ei tarvitse kuin astua ulos ja hiki jo valuu, käveleminen on ihan mahdotonta, tuntuu kuin sulaisi kiinni kuumaan asfaltiin. Altaalle ei jaksa enää mennä grillailemaan, täytyy siis lähteä viileisiin ostoskeskuksiin shoppailemaan. Luin juuri kirjan "Himoshoppaajan salaiset unelmat" ja siinä perusteltiin hyvin, miksi kannattaa shoppailla. Voin vaikka ostaa joululahjat jo näin hyvissä ajoin!

Tuntuu todella kaukaiselta lukea valtavista lumikasoista, pitkistä pakkasjaksoista, junien ongelmista ja bussi- ja kuljetusalan lakosta. Maanantaina todellisuus iskee vasten kasvoja, kun pitäisi lähteä Turkuun pendolinolla. Mahtaako se kulkea? Ehdinkö kymmeneksi laitokselle? Mitä jos se onkin täynnä ja en pääse matkaan ollenkaan? Ja VR vielä nosti lippujen hintoja.

Puolisen vuotta on kulunut siitä, kun lähdön tunteikkuus nostatti kyyneleitä silmiin Helsingin rautatieasemalla. Suomessakin oli silloin lämmintä ja aurinkoista. Nyt se pitkään ja hartaasti suunniteltu matka alkaa olla lopuillaan ja jäljellä on muistoja mahtavasta reissusta (aikahan on muistot jo kullannut). Ei se oikeastaan ollut niin kamalaa matkustaa kolme yötä putkeen junassa ja syödä ainoastaan instant-nuudeleita ja pussikeittoja. Tai norkoilla Venäjän ja Mongolian rajalla kahdeksan tuntia, kun tullivirkailijat tarkastavat passeja keskellä yötä. Kiinan muuria pitkin taivaltaminen oli tuskaista paahtavan auringon ja matkan pituuden ansiosta, mutta en olisi sitä missään nimessä jättänyt tekemättä. Uskaltauduin jo maailman toistaiseksi korkeimmalle näköalatasanteelle Shanghaissa, vaikka minulla on kamala korkeanpaikan kammo. Nanningissa torkuimme puolet yöstä bussiaseman penkillä, koska saavuimme Nanningiin yhdeltä yöllä ja bussi eteenpäin lähti vasta puoli kahdeksan. Mekongin deltalla juoksimme rinkat selässä parin kilometrin matkan kaatosateessa, jotta pääsisimme joen ylittävälle lautalle. Kambodzasta Thaimaan rajalle matkasimme suuren osan ajasta tavallisessa henkilöautossa, johon oli ahdettu yhdeksän ihmistä sekä matkatavarat. Vaikka edellä mainitut asiat eivät niitä hohdokkaimpia hetkiä olekaan, en missään nimessä olisi niitä jättänyt tekemättä. Erilaiset vastoinkäymiset ja ongelmatilanteet ovat osa matkaa ja tekevät siitä omalta osaltaan ikimuistoisen. Lisäksi olen onnellinen, että sain tehdä matkan maailman parhaan ja ihanimman ihmisen kanssa.